Käytännön vinkkejä ja ohjeita invalidiautoilijalle

Julkinen sektori tukee invalidisoituneen henkilön autoilua kahdella eri tapaa. Ensinnäkin, autoilija voi saada invaliditeetin perusteella invalidivähennyksen autoverosta sekä toiseksi autoilijan kotikunta on lainperusteella määrätty tukemaan mahdollisissa autoiluun liittyvissä apuvälinehankinnoissa.

Seuraavaan olemme keränneet käytännöntietoa invalidiautoilijalle, ja erityisesti autojen ulkomaantuonnin myötä muodostuneesta mielenkiintoisesta mahdollisuudesta hankkia invalidivähennyksen sisältävä auto uuden ohella myös käytettynä.

Invaliditeettivaatimus ja autoveron palautusmäärä

Invaliditeetin toteaa lääkäri. Mikäli invaliditeetti täyttää alla olevan autoverolain 51§ pykälän on henkilö oikeutettu saamaan autoveron alennuksen.

Autoveron palautukseen ovat autoverolain 51§:n nojalla oikeutettuja seuraavat edellytykset täyttävät henkilöt:

  • - invalidi, jonka liikunta- tai näkövammasta aiheutuva pysyvä haitta-aste on vähintään 80% prosenttia ja jonka henkilökohtaiseen käyttöön auto tulee
  • - invalidi, jonka liikunta- tai näkövammasta aiheutuva pysyvä haitta-aste on vähintään 60 prosenttia ja jolle auton hankinta on hänen toimensa, työnsä tai ammattiin valmistumista varten tapahtuvan opiskelun hoitamiseksi olennaisen tarpeellinen.
  • - invalidi, jonka liikuntakyky on alaraajan tai alaraajojen puuttumisen tai toiminnan vajavuuden vuoksi siten alentunut, että hänen pysyvä haitta-asteensa on vähintään 40 prosenttia ja jolle auton hankinta on hänen toimensa, työnsä tai ammattiin valmistuva varten tapahtuvan opiskelun hoitamiseksi olennaisen tarpeellinen
  • Ensimmäisen ja toisen kohdan edellytykset täyttävälle henkilölle palautetaan autosta suoritettu autovero, kuitenkin enintään 3770 euroa. Jos hakija ajokortissa olevalla merkinnällä tai muuten luotettavasti osoittaa, että hänen on käytettävä automaattivaihteista autoa, veronpalautuksen enimmäismäärä on 4980 euroa. Kolmannen kohdan täyttäville henkilöille palautetaan 60 prosenttia suoritetusta autoverosta, kuitenkin enintään 2460 euroa. (lähde: AKE)

    Autoveron palautuksen ja apuvälinetuen edellytykset invaliditeetin perusteella

    Ajoneuvon rekisteröintivaatimukset

    Ajoneuvon ensirekisteröinnin on tapahduttava Suomessa. Lisäksi ajoneuvo on ensirekisteröitävä henkilölle, jolla on todettu invaliditeetti edellä mainittujen määräysten mukaisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä asiakkaalle mahdollisuutta ostaa uuden ajoneuvon ohella ulkomailta tuotu käytetty ajoneuvo. Herajärvi Car Center on erikoistunut laadukkaiden uusien sekä uuden karheiden käytettyjen ajoneuvojen tuontiin niin Saksasta kuin Ruotsista.

    Rahoitus ja vakuutus

    Invalidivähennyksen omaavan ajoneuvon voi ostaa myös rahoituksella. Ajoneuvovero palautuu asiakkaalle siinä vaiheessa kun ajoneuvo on maksettu kokonaisuutena rahoitusyhtiölle, jolloin ajoneuvon omistajaksi tulee auton haltija. Herajärvi Car Centerin kautta on saatavilla erilaisia rahoitus- ja vakuutusratkaisuja myös tuontiajoneuvoille.

    Ennen auton hankintaa

    Käytännössä ajoneuvoveron palautusta varten kannattaa ensimmäiseksi keskustella oman lääkärin kanssa autoiluun liittyvästä tarpeesta, ja mahdollisista apuvarusteista. Lääkäriltä tulee pyytää lausunto, josta käy ilmi tarve lääkärin suosittelemalle varustelulle. Lausunnossa kannattaa erityisesti huomioida tarve automaattivaihteistolle sekä mahdollisten muiden apuvälineiden tarpeelle. Lääkäreillä on olemassa ohjeistus lausunnon kirjoittamisesta.

    Tämän jälkeen kannattaa pyytää lausunto / suositus auton tarpeesta lääkärin ohella myös omalta työnantajalta tai muilta henkilön sidosryhmiltä, joita ylläpitääkseen henkilö tarvitsee autoa. Lausunnon ei tarvitse olla pitkä, mutta siitä tulee käydä ilmi suosittelijan lisäksi, miksi autoa tarvitsee.

    Lääkärinlausunnon ja suosittelujen valmistuttua, kannattaa käydä etukäteen neuvottelemassa myös oman kunnan sosiaalitoimen kanssa kunnan tuesta apulaitehankinnoissa. Kunnan sosiaalitoimessa vieraillaan yleensä varaamalla aika soittamalla kunnan vaihteeseen. Muista, että jo automaattivaihteiston tarve voi edellyttää kuntaa tukemaan automaattivaihteiston hankinnassa. Voit pyytää kunnalta ennakkopäätöstä tukiasiassa.

    Me Herajärvi Car Centerissä voimme avustaa teitä kaikissa invalidiautoiluun liittyvissä asioissa. Ota rohkeasti yhteyttä, avustamme prosessin kaikissa vaiheissa.